Arto Paa­si­lin­nan menes­tys­ro­maa­niin perus­tu­van näy­tel­män ohjaa Toni Iko­la ja sen dra­ma­ti­soi Mia Kuis­ma. Uusi sovi­tus kään­tää tutun tari­nan suku­puo­li­roo­lit ylö­sa­lai­sin. Sovi­tuk­sen kes­kiös­sä on Gunil­la Hut­tu­nen, muu­ta­mia vuo­sia sit­ten paik­ka­kun­nal­le muut­ta­nut nai­nen, joka on kun­nos­ta­nut van­han myl­lyn. Kylä­läi­set vie­rok­su­vat nais­myl­lä­riä, var­sin­kin kun hän on hyvin eri­lai­nen kuin muut. Myl­lä­rin ja kylä­läis­ten välil­le syn­tyy irvok­kai­siin mit­toi­hin pai­su­va konflik­ti ja sen rin­nal­la kas­vaa myl­lä­rin ja uuden kun­taan pal­ka­tun lähi­ruo­ka­neu­vo­jan San­te­ri Käy­rä­mön oma­laa­tui­nen rakkaustarina.

Ulvo­va myl­lä­ri on väri­käs, koo­mi­nen ja kos­ket­ta­va kuvaus eri­lai­suu­des­ta, ystä­vyy­des­tä ja rak­kau­des­ta sekä sen kai­puus­ta. Salon Teat­te­rin ver­sio tuo näy­tel­män tapah­tu­mat 2000-luvul­le ja nos­taa esil­le kysy­myk­sen, mitä nai­sen sopii teh­dä ja miten itse­ään saa ilmais­ta. Kuka hyväk­sy­tään ja mit­kä ovat hyväk­syn­nän ehdot? Koh­del­laan­ko mei­tä tasa-arvoi­ses­ti? Paa­si­lin­nan alku­pe­räis­teks­tin vah­vuus on her­kul­li­sis­sa hah­mois­sa, joi­den koh­dal­la nousee väki­sin­kin mie­leen, kuka meis­tä on oikeas­ti hul­lu. Hyväk­sy­tään­kö mei­dät sel­lai­si­na kuin olemme?