Hausjärvi, Miinan monttu

Taivaan tulet — Hallanvaara kutsuu tuntureiden tuulisiin tunnelmiin, rikosvyyhtien ja rakkauden jäljille!

Kemi­jär­ven kesäyön idyl­li sär­kyy, kun minis­te­riä ammu­taan toril­la kirk­kaas­sa päi­vän­va­los­sa. Rau­ni Vää­nä­nen, pai­kal­li­nen polii­si, jou­tuu sukel­ta­maan syväl­le koti­kau­pun­kin­sa salai­suuk­siin sel­vit­tääk­seen, kuka on teon taka­na ja mik­si. Samal­la hän kamp­pai­lee omien hen­ki­lö­koh­tais­ten haas­tei­den­sa kans­sa: avio­liit­to, per­he-elä­mä ja työ­elä­män ris­ti­pai­neet koet­te­le­vat Rau­nia ja hänen lähei­si­ään.

Tai­vaan Tulet – Hal­lan­vaa­ra sukel­taa syväl­le poh­joi­sen arkeen, jos­sa rak­kau­det ja rikok­set rat­ko­taan käsi kädes­sä ja pil­ke sil­mä­kul­mas­sa. Esi­tyk­sen kes­kiös­sä ovat arjen sel­viy­ty­jät ja san­ka­rit, nai­set, jot­ka kan­ta­vat sisäl­lään mui­nais­ten sha­maa­nien vii­saut­ta. Nai­set, jot­ka löy­tä­vät voi­man­sa yhtei­sös­tä ja luon­nos­ta, ja pitä­vät yllä tul­ta, vaik­ka ympä­ril­lä vel­loo hal­lan­vaa­ra.

Esi­tys vie mei­dät Kemi­jär­ven korut­to­maan, mut­ta kau­nii­seen mai­se­maan, jos­sa ihmis­ten väli­nen yhteys on kuin Kemi­jär­ven pin­ta, joka hei­jas­taa ympä­röi­vän luon­non kau­neut­ta ja voi­maa. Se on kuin yhtei­nen hen­gi­tys, joka yhdis­tää yksit­täi­set ihmi­set osak­si suu­rem­paa koko­nai­suut­ta osak­si yhtei­söä, joka elää yhdes­sä tämän karun kau­niin mai­se­man kes­kel­lä.

Vaik­ka Tai­vaan Tulet – Hal­lan­vaa­ra sukel­taa­kin syväl­le ihmis­mie­len poh­jim­mai­siin tun­toi­hin, se ei unoh­da elä­män kepeyt­tä. Nau­ru ja itku kul­ke­vat käsi kädes­sä, ja vaka­vim­mis­sa­kin het­kis­sä pii­lee huu­mo­rin sie­men. Asiat ovat yhtä kevyi­tä kuin pai­na­via­kin – aina näkö­kul­mas­ta riip­puen. Komiik­ka kuk­kii Kemi­jär­ven maa­pe­räs­sä, mis­sä arjen absur­dius ja inhi­mil­li­set köm­mäh­dyk­set tuo­vat valoa pimeim­pään­kin hal­lan­vaa­raan. Saam­me nau­raa yhdes­sä niil­le pie­nil­le, mut­ta mer­ki­tyk­sel­li­sil­le het­kil­le, jot­ka teke­vät elä­mäs­tä elä­mi­sen arvois­ta.

Esi­tys muis­tut­taa mei­tä sii­tä, että olem­me kaik­ki osa samaa tari­naa, osa Kemi­jär­ven yhtei­söä. Ja vaik­ka hal­lan­vaa­ra uhkai­si­kin, ihmis­ten väli­nen yhteys on se voi­ma, joka sytyt­tää ilon, pitää mei­dät yhdes­sä ja aut­taa jak­sa­maan.

Kir­jai­li­ja Kari Vää­nä­nen
Dra­ma­ti­soi­ja Kir­si Sulo­nen
Ohjaus San­na Saa­re­la