Esitykset
9.–18.7.2026
Huvilatie 2
39500 Ikaalinen
Badding — Rauli elää! ‑musiikkinäytelmä

Liput
Ennakkoon 39 €
Ovelta 44 €
Show & Dinner 79 €
Show & dinner Ravintola Kyröksessä.
Raulin Paratiisi – pelosta ikuisuuteen
Rauli Badding Somerjoki eli koko elämänsä hieman sivussa. Hän pelkäsi yleisöä, vetäytyi ihmissuhteista ja pakeni todellisuutta metsien, mielikuvituksen ja päihteiden maailmaan. Ulkopuolisten odotukset ja jatkuva paine eivät koskaan helpottaneet hänen oloaan — mutta juuri niistä syntyi musiikki, joka jäi elämään.
Tarina sijoittuu Paratiisiin. Paikkaan, jota Rauli tuntui kaipaavan koko elämänsä ajan. Sinne, missä hän saa vihdoin olla rauhassa ja kohdata vanhempansa sekä ne ihmiset, joilla oli hänelle merkitystä. Ironista kyllä, mies joka puhui kuolemasta lakkaamatta, elää nyt vahvemmin kuin koskaan: hänen laulunsa palaavat soittolistoille vuosi toisensa jälkeen.
Hahmot ovat yhdistelmiä Raulin elämän varrelta tutuista ihmisistä – muistojen, suhteiden ja kohtaamisten mosaiikki. Ratkaisut ovat rohkeita, tiiviitä ja emotionaalisesti tarkkoja.
Tämä on kertomus pelosta, yksinäisyydestä ja kaipuusta – mutta myös siitä, miten musiikki tekee kuolemasta merkityksettömän.
ESITYSPÄIVÄT
Torstai 9.7.2026
Perjantai 10.7.2026
Lauantai 11.7.2026
Torstai 16.7.2026
Perjantai 17.7.2026
Lauantai 18.7.2026
NÄYTÖSTEN AIKATAULU
17:00 Dinner ravintola Kyröksessä
18:00 Rantateltan ovet auki
19:00 Showtime
20:00 Väliaika (n. 30 min)
22:00 Musiikkinäytelmä päättyy

Tutustu Pirkanmaan kesäteattereihin
- Hämeenkyrö, Heiskan kesäteatteri
- Ikaalinen, Ikaalinen Spa & Resort | Rantateltta
- Ikaalinen, Kesäteatteri Seleentakuset
- Kangasala, Kuohenmaan kyläteatteri
- Kangasala, Suomen Musiikkiteatteri | Kangasalan kesäteatteri
- Kangasala, Tapahtuma Taika Oy | Kangasalan kesäteatteri
- Kihniö, Nuorisoseuran kesäteatteri
- Nokia, Nokian Kesäteatteri
- Orivesi, Eräjärven Työväen Näyttämö | Rönnin kesäteatteri
- Pälkäne, Sappeen Kesäteatteri
- Pirkanmaa, Lempäälän Nuorisoseuran Teatteri
- Ruovesi, Ruoveden Teatteri
- Sastamala | Suodenniemi, Kelarannan Kesäteatteri
- Sastamala, Kiikoisten Kesäteatteri
- Tampere, Teatteri Lysti
- Tampere, Tukkateatteri
- Valkeakoski, Suomen Kesäteatteri
- Vesilahti, Rämsöön kesäteatteri



