”Mä aion varas­taa puu­tar­han. Salai­sen puu­tar­han. Se on ton muu­rin taka­na. Se on lukit­tu yli kym­me­nen vuot­ta sit­ten, ja koh­ta se kuo­lee, jos kukaan ei auta sitä. Kukaan muu ei väli­tä sii­tä. Ketään ei hait­taa, jos mä oon siel­lä. Puna­rin­ta itse näyt­ti mul­le tien. Se näyt­ti mul­le mihin avain oli hau­dat­tu­na. Mul­le, ei aikuisille!”

Hem­mo­tel­tu ja vie­raan­tu­nut 10-vuo­tias Mee­ri muut­taa van­hem­pien­sa kuol­tua synk­kä­mie­li­sen setän­sä Her­ra Sysi­luo­don luok­se met­sän kes­kel­lä sijait­se­vaan Kuus­pe­rän kar­ta­noon. Kol­kos­sa kar­ta­nos­sa on yli sata makuu­huo­net­ta, jois­ta Mee­ril­lä on lupa oles­kel­la vain kah­des­sa. Kotia­pu­lai­sen, Mar­tan, hou­kut­te­le­ma­na Mee­ri alkaa viet­tää yhä enem­män aikaa Kuus­pe­rän puu­tar­has­sa. Pian Mee­ri kuu­lee kar­ta­non hen­ki­lö­kun­nal­ta tari­nan salai­ses­ta puu­tar­has­ta, jon­ka Her­ra Sysi­luo­to lukit­si 10 vuot­ta sit­ten vai­mon­sa kuol­tua onnet­to­muu­des­sa. Mee­ri alkaa etsiä salais­ta puu­tar­haa, ja tutus­tuu Mar­tan poi­kaan, eläin­ten kiel­tä ymmär­tä­vään Dinoon. Kuus­pe­rän kar­ta­non tiluk­sil­la asus­ta­van puna­rin­nan avul­la Mee­ri ja Dino onnis­tu­vat löy­tä­mään salai­sen puu­tar­han. Unoh­det­tu puu­tar­ha ver­so­aa lap­sil­le tai­kaa ja ole­mas­sao­lon iloa. Mut­ta kuka itkee öisin kartanossa?

Salai­nen puu­tar­ha on F.H. (Frances Hodg­son) Bur­net­tin (1849-1924) vuon­na 1911 jul­kai­se­ma rakas­tet­tu nuor­ten­kir­ja. Tari­nan tai­ka on ins­pi­roi­nut suku­pol­via toi­sen­sa jäl­keen, ja romaa­nis­ta on teh­ty lukui­sia teat­te­ri- ja elo­ku­va­ver­sioi­ta. Nyt Salai­nen puu­tar­ha saa uuden näyt­tä­mö­ver­sion Ryh­mä­teat­te­ris­sa Anna Kro­ge­ruk­sen dra­ma­ti­soi­ma­na ja Anne Rau­tiai­sen ohjaamana.

Salai­nen puu­tar­ha on kos­ket­ta­va tari­na elä­män­voi­man ja mer­ki­tyk­sen uudel­leen löy­tä­mi­ses­tä. Ilmas­to­krii­sin kes­kel­lä Salai­nen puu­tar­ha on ken­ties ajan­koh­tai­sem­pi kuin kos­kaan. Teok­ses­sa soi kir­jai­mel­li­ses­ti tule­vai­suus ja toivo.